Tervetuloa kotisivuilleni tutustumaan ihaniin brittikissoihin!

Perinteinen lyhytkarva on saanut rinnalleen pitkäkarvaisen sisarrodun myös kotonani, jossa asustelee musta pitkäkarvapoika Cecil.

Cecilin myötä olen huomannut kuinka helppoa turkinhoito voi olla. Ei todellakaan tarvitse pelätä, että kaikki aika menee takkujen selvittelyyn. 

Ohjeita kissanostajille

 

Ota yhteyttä sähköpostilla. Kerro miksi olet kiinnostunut juuri tietystä tarjolla olevasta pennusta. Oletko valmis kokeilemaan näyttelyitä? 

Kerro olosuhteistasi, perheestä ja lemmikeistä ja millä paikkakunnalla asut.

Huomaa, että pennut myydään vain sisäkissoiksi. Ulkoilun on tapahduttava valvotusti valjaissa tai rattaissa, verkotetussa tarhassa tai verkotetulla/lasitetulla parvekkeella.

Pennut luovutetaan uuteen kotiin n. 14 viikkoisina tai sopimuksen mukaan myöhemmin. Luovutettaessa pennut ovat käyneet eläinlääkärin tarkastuksessa kaksi kertaa ja ne on rokotettu kahdesti, jolloin seuraava rokotus  tulisi otettavaksi vuoden kuluttua. 

Vanhemmat on testattu FeLV ja FIV -virusten varalta.

Ostajat saavat kirjalliset ruokintaohjeet ja ruokaa ensimmäiseksi viikoksi.

Pennunostajia pyritään tukemaan jatkossa kaikin mahdollisin tavoin.

Safra's kissala on Suomen Kissaliiton alainen kasvattaja ja kaikki pennut rekisteröidään. Jokaisella pennulla on oma rekisterikirja, jossa on neljä sukupolvea kattava sukutaulu.

Raija.paulakannas@gmail.com

Safra's kissala, Vantaa