29. loka, 2017

Pennut viikon ikäisiä

Kahden emon systeemi on sittenkin alkanut toimia. Pennut taitavat olla niin fiksuja, ettei niitä haittaa, vaikka toiselta emolta ei tulekaan maitoa. Tätä on todella mielenkiintoista seurata! Peppi käy pesän ulkopuolella ja silläaikaa Siiri hoitaa pentuja. Hetken kuluttua ne ovat sievässä järjestyksessä äitinsä imetettävinä. Ihailtavaa yhteistyötä siskoksilta ja hienosti suunnistavat vielä sokeat pennut kohti ravinnonlähdettä.

Punnitukset kaksi kertaa päivässä todistavat, että kaikkien paino nousee.

Kohta alkavat silmät avautua ja se on taas ihan huippua. Valokuvia en ole saanut työkiireiden ja pimeiden iltojen takia otettua, mutta varmasti ensi viikolla taas löytyy aikaa ja valoa.