Mitähän me pojat tässä tuijotellaan? Äitikään ei tiedä, mutta otti kuvan, kun ollaan niin rauhallisesti paikoillaan. Katettu parveke on meidän mielipaikka kesäisin. Neljännestä kerroksesta on hyvät näköalat katsella ohi lenteleviä lintuja ja joskus vaan seurailla pienen pieniä ihmisille näkymättömiä ötököitä.

Pennut täyttävät tänään kolme viikkoa ja sininen tyttö on "yhdessä yössä" kasvattanut karvaa niin, että voisin jo 99,9 % varmuudella sanoa sen olevan pitkäkarvainen. 

Siirin ja Johanneksen tytär Maggie "Safra's Blackbird" muistuttaa kovasti äitiään. Pepin pennut ovat Maggiesta vastustamattomia ja taas kerran saan seurata äidinvaistojen heräämistä. Maggiella on harvoin itsellään juoksuja ja nekin menevät hiljaisesti ohi. Pari astutusyritystä on tehty, mutta toistaiseksi ei ole tärpännyt. Ehdottomasti jatkan yrityksiä tämän ihanuuden nähtyäni.

Niin siinä vaan kävi, että melkein kaksi vuorokautta myöhemmin syntynyt punainen poikapentu on ainoa uros koko joukossa. Ruskeatäplikkäät ovat varsinaisia amatsoneja ja jotenkin niin elinvoimaisia. Suloiset sininen ja musta luovat harmoniaa. Nyt täytyy toivoa pojalle hyviä hermoja siskolikkojen käsittelyssä.

Pentuja on nyt kuusi. Viime yönä syntyi pienen tauon jälkeen punainen juhannuspoika. Koska Pepin supistukset jatkuivat, käytiin tarkistamassa tilanne eläinlääkärissä. Röntgenkuvassa näkyi yksi pentu ja ultralla varmistettiin, että se oli elossa. Pennun sydämen syke oli voimakas, eikä tarvetta keisarinleikkaukseen ollut. Myös emo voi tilanteeseen nähden hyvin. Saimme luvan lähteä kotiin odottamaan.